keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lähetysnäky elää myös verkostoissa



  

Kapkaupungissa järjestettiin vuonna 2010 suuri Lausannen liikkeen maailmanevankelioimisen konferenssi.i
Jokin aika sitten keskusteltiin Yhdysvalloissa pidetyistä rukousaamiaisista. Rukousaamiainen ei ole yhden päivän aamupala, johon liittyy rukousta, vaan muutaman päivän tapahtuma erilaisine tilaisuuksineen ja puheineen.  

Lehtitietojen mukaan se näyttää muistuttavan lähetystyön verkostoissa olevia tapahtumia, vaikkapa Lausannen liikkeen suurimpia kokouksia. Niihin osanottajat (n. 3000-4000) tulevat yksilöinä ja eri mailla on kiintiöitä, joiden mukaan väkeä kutsutaan. 

Yhdysvalloissa korostetaan yksilöä, jota pidetään toiminnan avaimena. Yksilöiden tunteminen on verkostoitumista. Jos on tavannut henkilön jossakin kokouksessa, on helppoa ottaa myöhemmin yhteyttä ja rakentaa luottamusta.

Lausannen liike (per.1974)  on yksi lähetystyön verkostoista. Verkostot kokoavat lähetyksen väkeä yhteisiin kokoontumisiin. Näin jaetaan näkyä, tietoa ja yritetään välttää tarpeetonta päällekkäisyyttä. Ajankohtainen asia on nuorten johtajien koulutus ja tukeminen. Tätä koskeva tapahtuma järjestettiin jokin aika sitten Indonesiassa.



 Lausannen liikkeeseen kuuluu myös alaverkostoja, jotka kokoontuvat pienemmällä kokoonpanolla. Lausanne Consultation on Jewish Evangelism on kokoontunut vuodesta 1980 ja järjestänyt lukuisia alueellisia ja maailmanlaajuisia kokoontumisia. Näissä tarkastellaan lähetystyötä  juutalaislähetyksen  näkökulmasta.
LCJE julkaisee eri puolilla maailmaa järjestettyjen konferenssien uutisia LCJE Bulletin -lehdessä.

Suomessa LCJE:n edustajana toimii Juutalaisevankelioimisen Suomen työryhmä (JUST).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti