keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Islamista keskustellaan Japanissakin

Hiroaki Yosimura kirjoittaa Sanansaattaja -lehdessä (5.3.)  islamista Japanissa. Keskustelun on synnyttänyt Isis-järjestön teloitus, jossa japanilaiset toimittajat teloitettiin videolla tapahtumaa näyttäen. Lähi-idässä vierailulla olleelta Japanin pääministeriltä ja Japanin kansalta pyydettiin 200 miljoonan dollarin lunnaita.

Määräajan umpeuduttua toinen japanilaisista teloitettiin. Myöhemmin saman kohtalon koki toinenkin.

Tapahtuma nosti Japanissa olevat muslimit julkisuuteen. Yosimuran mukaan Japanissa on muslimeja arviolta 70 000 eli pieni vähemmistö. Moskeijoita ja rukoushuoneita ilmoitetaan olevan 80.

Isiksen teloittama toinen uhreista, journalisti Kenji Goto, oli kastettu kristitty.


Hiroaki Yosimuran mukaan tapahtumat saattavat näyttäytyä japanilaisille monoteismin ja perinteisten japanilaisten uskontojen kamppailuna, jossa japanilaiset perinteet vahvistuvat.

Lähde: Hiroaki Yosimura, Islam,Japani ja lähetystyö. Sanansaattaja  5.3.2015.


OPERATION WORLD
Operation World -kirjan (2010) mukaan muslimien määrä Japanissa on noin 190 000 (0,15%)
 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Muutoksen tuulia Inkerin kirkon koulutuksessa



Jaroslav Boitshenkon tulkkina toimi Miina Makkonen


Idäntyön päivillä Ryttylässä 14.3. Inkerin kirkon Kelton seminaarin tuore rehtori Jaroslav Boitshenko kertoi koulutuksen murrosvaiheesta.  Vuosi 2015 on koulutuksen rakenteen uudistamisen vuosi. Uudistuksella pyritään laaja-alaisempaan seurakunnan opetukseen.

Inkerin kirkon koulutusohjelma on jaettu eri tasoinin, joista ensimmäinen toteutetaan seurakunnissa eri puolilla Venäjää. Venäjällä joudutaan aina  ottamaan huomioon suuret välimetkat.

Toinen taso voidaan suorittaa osin lähiopetuksena osin etäopiskeluna.

Kolmas ja neljäs taso valmistavat seurakunnan johtaviin tehtäviin ja edellyttävät opiskelua Keltossa. Inkerin kirkon opiskelijoista osalla on perhettä ja opiskelijan ei ole helppoa irtaantua pitkiksi ajoiksi Kelttoon, kertoi Boitshenko. Inkerin kirkko -lehden vuoden 2015 ensimmäinen numero on omistettu koulutukselle.

Katso myös Inkerin kirkko.fi


torstai 12. maaliskuuta 2015

Nälkää nähdään eräissä Afrikan maissa

Idea Spektrum -lehti julkaisi äskettäin artikkelin maailman ruokatilanteesta. Jokapaiväistä leipää ei riitä kaikille riittävästi. 

Kaikkein pahin tilanne on Eritreassa ja Burunduissa.  

Vaikea tilanne on Keski.-Afrikan maissa Etiopiassa, Sudanissa,Tsadissa ja Nigerissä.  Yhtä vaikea se on Itä-Afrikassa  mm. Tansaniassa, Mosambikissa ja Madagaskarilla. 

Vaikeuksia on muuallakin maailmassa, mutta Afrikassa eniten.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ethnologue: Kieliä on nyt 7102.

Ethnologue on SIL Internationalin toimittama teos, joka ilmestyy noin joka neljäs vuosi. Kirjaa on julkaistu 1950-luvun alusta alkaen. Ideana on luetella kaikki maailman maat ja niissä puhutut kielet. Kielentutkimus tarkentaa tilannetta koko ajan ja siksi kieliä voi löytyä lisääkin. Nyt on ylitetty 7000 kielen raja.

Samalla Ethnologue kommentoi kieliä raamatunkäännöstyön näkökulmasta. Tällä hetkellä on 1859 kieltä, joiden parissa käännöstyötä ei ole aloitettu. Näitä kieliä puhuu 180 miljoonaa ihmistä.


Viimeisin helmikuussa julkaistu Ethnologue on kirjan 18. laitos.


Viime vuosina teosta on voinut lukea myös verkossa. Tällaisena se on kaikkien maailmasta kiinnostuniden perusteos, jota käyttävät myös lehtimiehet, suurlähetystyöt ja kielentitkijat ym. - siitäkin huolimatta, että on riskialtista tunkea maailmaa yksien kansien väliin



Ethnologue

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kristityt ovat ahtaalla Turkmenistanissa

Turkmenistan kuuluu valtioihin, jotka syntyivät Neuvostoliiton hajotessa. Sen aluetta Venäjä havitteli imperiumiinsa 1860 -luvulta 1880 -luvulle.  Turkmeenit ovat islaminuskoisia. Turkmenistanin väkiluku on Suomen kokoluokkaa eli vähän yli viisi miljoonaa. Turkmeeneja asuu myös naapurimaissa.

Neuvostoliiton hajottua maan hallitsija rakensi omalaatuisen henkilökultin, joka päättyi hänen kuoleemaansa. 

Turkmenistan on merkittävä maakaasun tuottaja. Kansalaiset nauttivat ilmaisesta energiasta. Lukutaitoprosentti lähestyy sataa.

Kristityt ovat islamilaisessa maassa vähemmistönä. Alueella on ehkä eniten ortodokseja. Evankelisten kristittyjen asema on usein tukala ja uskon harjoittamista valvotaan. Kristityt kärsivät Turkmenistanissa monin tavoin.



Turkmenistan

UM matkustustiedote 13.1.2015

Forum 18

Kielet -Turkmenistan- Ethnologue

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Afrikan taloudet näyttävät kasvua

Afrikkaa on usein pidetty köytänä maanosana. Silmiini sattui Satakunnan Kansan julkaisema Daniel Walleniuksen artikkeli, joka tarkastelee kootusti Afrikan alueiden taloudellista tilannetta.

Monessa asiassa taloudelliselta näkökulmalta Afrikan maat lähtevät takamatkalta länsisiin maihin verrattuna. Koosteen mukaan valtaosassa maista talouskasvu on positiivinen.

Vahvinta kasvu on Norsunluurannikolla +9,1%, Tsadissa +8,5% ja Kongon demokraattuisessa tasavallassa +8%.   Etiopia pääsee tässä vertailussa sijalle 7 +6,7% kasvullaan.

Talous supistui Libyassa, Keski-Afrikan Tasavallassa ja Somaliassa. Talos supistuu usein sotien ja levottomuuksien seurauksena. Etelä-Sudanista ei ole tilastossa merkintää.

Joissakin maissa talous on hyvin riippuvainen raaka-ainevaroista. Jos öljyn hinta laskee, maan talous keinuu. Näin on käynyt mm. Angolassa taannoin. Nigerian kasvua siivittää mobiiliala. Nigeria on maanosan väkirikkain valtio, jota kiusaavat mm. ääri-islamin synnyttämät levottomuudet.

Vaikka talous kasvaa, on vielä pitkä matka köyhyyden merkittävään alenemiseen.

Lähde: Satakunnan Kansa  1.2. 2015 "Afrikka löysi luonnonvaroille vaihtoehdon". Daniel Wallenius.