Kulunut viikko on mennyt Teologia elämään -kurssilla. Kurssin teemana oli Jumalan ilmoitus, jota tarkasteltiin eri näkökulmista.
Viime vuosien aikana ovat tiedotusvälineissä päässeet esille (uus)ateistit, jotka tunnetusti kieltävät Jumalan olemassaolon. Ehkä paljon tätä laajempi ilmiö on välinpitämättömyys, jossa eletään kuin Jumalaa ei olisikaan.
Aidon ateismin histoia ei ole jättänyt kovin paljon dokumentteja. Tämä on luonnollista, koska ei ole mieltä keskittää kovin paljon tarmoa olemattoman selittämiseen tai torjumiseen. Itse ajattelen, että akviivinen ateismi on pyrkimystä irroittautua meihin sisäsyntyisesti kaiveretusta ajatuksesta Jumalan olemassaolosta ja perimmäisen kyselemisestä. Aktiivinen Jumalan kieltäminen on siis itsessään ristiriitaista, jossa usko kääntyy erikoisella tavalla vastakohdakseen.
Jumalan olemassaolon puolesta puhuu kuitenkin se, että maailma vaikuttaa suunnitellulta. Elämää ja ajattelevaa ihmistä on vaikea ajatella sattuman oikkuna. Kurssilla podittiin myös etiikkaa. Jos Jumalaa ei ole, etiikka menettää merkityksensä. Neuvostoliitto oli tämän ajattelun eräs kokeilu.
***
Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäki esitteli käyrillä ja prosenteilla suomalaisten uskonnollista kuvaa tällä hetkellä. Sosiologinen todellisuus oli karua kuultavaa. Elämme murrosaikaa, jossa evankeliumin sanomasta kiinnostus mieluummin vähenee kuin kasvaa. Tieto Raamatusta ohenee. Toisaalta kirkko aika ajoin on murrosajassa. Suomen ev.lut. kirkon taiteaikoja ovat olleet esim. 1918-1923 tai 1945-1952. Molempina aikoina oli pakko ottaa kompassisuuntaa sodan jälkeen. Nyt emme ole olleet sodassa, mutta elämme muuten murrosaikaa.
Kaikelle murrosajalle on yhteistä etsintä: millä tavalla sanoma saavuttaa kuulijansa. Mitä se olisi tänään ja huomenna? Miten pysyä Sanassa ja viedä se tämän päivän ihmiselle?
.
perjantai 25. lokakuuta 2013
torstai 10. lokakuuta 2013
Perhekuvan missiologia
Tänään ilmestynyt Kotimaa -lehti kertoi, että kirkkomme suurin lähetysjärjestö on tehnyt uusia linjauksia ja luopunut lähetystyöntekiöiden perhekuvien julkaisemisesta. Koska lähetystyössä näitä kuvia on julkaistu yli sadan vuoden ajan, on pakko pysähtyä pohtimaan teemaa vähän pintaa raapaisemalla.
Lähetystyössä kuvilla on suuri merkitys, koska kaukana olevia seutuja on hankala kertomalla selittää. Kuva kertoo perinteisesti enemmän kuin tuhat sanaa. Läheteistä ja heidän perheistään on julkaistu kuvia ja tämä on yksi keskeinen tiedottamisen kanava aikanamme, jolloin kuvan merkitys korostuu jatkuvasti. Tähän jatkumoon liittyvät lähetyksen AV-työ ja erilaiset näyttelyt.
Miksi sitten kuvia julkaistaan,
No:
- kuvat kertovat lähetetistä, jotka lähtevät työhön kaukausiin maihin. Kotimaan työntekijöiden kasvot ovat joka päivä näkyvillä, jolloin kaukana olevat on helppo unohtaa. Lähetys tarvitsee kasvoja.
- kuva muistuttaa sitkeästi lähetystyössä olevista.
- lähetystyöhön lähetetään kokonaisia perheitä ja siksi on kuvia perheistä. Esirukouksia, varoja ja tukea tarvitsevat sekä aikuiset että lapset. Lähetystyö on siis tällä tavalla kokonaisvaltaista ja siitä kuvat kertovat.
- kotimaassa lapset samaistuvat lähetystyössä olevien lapsiin ja kuvilla on näin lähetystyöhön kasvattava merkitys.
Lähetystyöhön ei lähetetä vain ammattinsa osaavia yksilöitä, vaan myös perheitä todistustehtävään. Perhekuva muistuttaa yhteisöstä, joka kutsuu esirukoukseen ja tukeen. Lasten jättämistä kuvista perustellaan Kotimaan jutussa yksilönsuojalla, voi olla ettei jokainen kuva sovi joka paikkaan. Lasten systemaattinen häivyttäminen lähetyksen kuivsta lienee kuitenkin oire jostakin syvemmästä.
Kristillisessä kirkossa kuvalla on ollut vuosisatojen saatossa valtava merkitys. Kuuluisin perhekuva esittää Jeesusta, Mariaa ja Joosefia. Se kertoo paitsi Jumalan tulemisesta ihmiseksi myös Jumalan luomistyön ihnmeestä. Pyhän perheeen kuva on kristikunnan vastamyrkky itämaiselle ajattelulle, joka vierasti lapsia sekä Jumalan ja luomisen välistä yhteyttä.
Toivottavasti lapset pysyvät lähetyksen kuvassa.
Lähetystyössä kuvilla on suuri merkitys, koska kaukana olevia seutuja on hankala kertomalla selittää. Kuva kertoo perinteisesti enemmän kuin tuhat sanaa. Läheteistä ja heidän perheistään on julkaistu kuvia ja tämä on yksi keskeinen tiedottamisen kanava aikanamme, jolloin kuvan merkitys korostuu jatkuvasti. Tähän jatkumoon liittyvät lähetyksen AV-työ ja erilaiset näyttelyt.
Miksi sitten kuvia julkaistaan,
No:
- kuvat kertovat lähetetistä, jotka lähtevät työhön kaukausiin maihin. Kotimaan työntekijöiden kasvot ovat joka päivä näkyvillä, jolloin kaukana olevat on helppo unohtaa. Lähetys tarvitsee kasvoja.
- kuva muistuttaa sitkeästi lähetystyössä olevista.
- lähetystyöhön lähetetään kokonaisia perheitä ja siksi on kuvia perheistä. Esirukouksia, varoja ja tukea tarvitsevat sekä aikuiset että lapset. Lähetystyö on siis tällä tavalla kokonaisvaltaista ja siitä kuvat kertovat.
- kotimaassa lapset samaistuvat lähetystyössä olevien lapsiin ja kuvilla on näin lähetystyöhön kasvattava merkitys.
Lähetystyöhön ei lähetetä vain ammattinsa osaavia yksilöitä, vaan myös perheitä todistustehtävään. Perhekuva muistuttaa yhteisöstä, joka kutsuu esirukoukseen ja tukeen. Lasten jättämistä kuvista perustellaan Kotimaan jutussa yksilönsuojalla, voi olla ettei jokainen kuva sovi joka paikkaan. Lasten systemaattinen häivyttäminen lähetyksen kuivsta lienee kuitenkin oire jostakin syvemmästä.
Kristillisessä kirkossa kuvalla on ollut vuosisatojen saatossa valtava merkitys. Kuuluisin perhekuva esittää Jeesusta, Mariaa ja Joosefia. Se kertoo paitsi Jumalan tulemisesta ihmiseksi myös Jumalan luomistyön ihnmeestä. Pyhän perheeen kuva on kristikunnan vastamyrkky itämaiselle ajattelulle, joka vierasti lapsia sekä Jumalan ja luomisen välistä yhteyttä.
Toivottavasti lapset pysyvät lähetyksen kuvassa.
perjantai 4. lokakuuta 2013
Vääjäämätön yhteiskunnassa ja kirkossa?
Kun ajan tuulet puhaltavat voimakkaasti, niitä pyritään ohjaamaan maaliinsa. Yksi tapa on korostaa niiden edistyksellisyyttä, toinen on vähätellä niiden merkitystä. Kolmas on selittää ne vääjäämättömiksi luonnon voimiksi, joille ei kukaan mahda mitään.
Viimeksi mainittuun väitteeseen tarttui viikon päivät sitten Meri-Anna Hintsala kirkkohallituksesta.
Hän puhui avioliiton muutoksesta ja totesi: - Olisi parempi vain hyväksyä vääjäämätön eli tasa-arvokehityksen toteutuminen kuin yrittää vastustaa sitä. Hänen sanomansa oli, että kirkon tulee vain mukautua ajan tuuliin. Myöhemmin kirkkohallitus sanoutui irti ja piti tätä vain Meri-Anna Hintsalan mielipiteestä. Sitä ennen aina terävä Stig Kankkonen ehti seurakuntalainen.fi –blogissa arvioida tämän ajattelun ongelmia.
”Vääjäämättömän” käyttäminen argumenttina on sinänsä vanha juttu.
Mieleeni nousi äskettäin julkaistu Eric Metaxasin Dietrich Bonhoeffer elämäkerta, jossa Bonhoeffer toteaa Saksassa puhaltaneista ajan tuulista 1940-luvun alussa:
” Pahuus on pitänyt mahtavia naamiaisia syösten leikitellen sekasortoon kaikki eettiset käsitteemme. Sillä, kun paha näyttäytyy pukeutuneena valon, armahtavaisuuden, historiallisen välttämättömyyden tai yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden valepukuun, se hämmentää melkoisesti ketä tahansa, joka on kasvanut perinteisten eettisten käsitysten pohjalta, mutta kristitylle, jonka elämän perustana on Raamattu, se vain vahvistaa pahan fundamentaalisen pahuuden.” (Metaxas 2013, 469)
Vallankumouksille ja voimakkaille murroksille ovat tunnusomaisia suuret lupaukset ja kielen muuttaminen. Näin oli Bonhoefferin Saksassa, Neuvostoliitossa 1917 ja Etiopiassa 1974.
Avioliittoon kajoaminen uudistajien tavalla, merkitsee tulevaisuuteen kajoamista. Se tapahtuu Euroopassa aikana, jolloin maanosamme kuihtuu. Venäjä vastustaa tätä virtausta, koska se on juuri noussut eräästä historian suurimmasta ihmiskokeesta ja tajuaa, ettei kansalla ole tulevaisuutta länsimaisin eväin.
Stig Kankkosen blogikirjoitus
Viimeksi mainittuun väitteeseen tarttui viikon päivät sitten Meri-Anna Hintsala kirkkohallituksesta.
Hän puhui avioliiton muutoksesta ja totesi: - Olisi parempi vain hyväksyä vääjäämätön eli tasa-arvokehityksen toteutuminen kuin yrittää vastustaa sitä. Hänen sanomansa oli, että kirkon tulee vain mukautua ajan tuuliin. Myöhemmin kirkkohallitus sanoutui irti ja piti tätä vain Meri-Anna Hintsalan mielipiteestä. Sitä ennen aina terävä Stig Kankkonen ehti seurakuntalainen.fi –blogissa arvioida tämän ajattelun ongelmia.
”Vääjäämättömän” käyttäminen argumenttina on sinänsä vanha juttu.
Mieleeni nousi äskettäin julkaistu Eric Metaxasin Dietrich Bonhoeffer elämäkerta, jossa Bonhoeffer toteaa Saksassa puhaltaneista ajan tuulista 1940-luvun alussa:
” Pahuus on pitänyt mahtavia naamiaisia syösten leikitellen sekasortoon kaikki eettiset käsitteemme. Sillä, kun paha näyttäytyy pukeutuneena valon, armahtavaisuuden, historiallisen välttämättömyyden tai yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden valepukuun, se hämmentää melkoisesti ketä tahansa, joka on kasvanut perinteisten eettisten käsitysten pohjalta, mutta kristitylle, jonka elämän perustana on Raamattu, se vain vahvistaa pahan fundamentaalisen pahuuden.” (Metaxas 2013, 469)
Vallankumouksille ja voimakkaille murroksille ovat tunnusomaisia suuret lupaukset ja kielen muuttaminen. Näin oli Bonhoefferin Saksassa, Neuvostoliitossa 1917 ja Etiopiassa 1974.
Avioliittoon kajoaminen uudistajien tavalla, merkitsee tulevaisuuteen kajoamista. Se tapahtuu Euroopassa aikana, jolloin maanosamme kuihtuu. Venäjä vastustaa tätä virtausta, koska se on juuri noussut eräästä historian suurimmasta ihmiskokeesta ja tajuaa, ettei kansalla ole tulevaisuutta länsimaisin eväin.
Stig Kankkosen blogikirjoitus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)