keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Istanbul Euroopan reunalla

Euroopassa on vain muutama megaluokan kaupunki. Yksi niistä on rajalla elävä Istanbul, joka on Euroopan yksi maineikkaimmista historiallisista kaupungeista. Kristikunta koki yhden kirvelevimmistä menetyksistään vuonna 1453, jolloin Konstantinopoli menetettiin islamille. Harvalla kaupungilla on yhtä syvät juuret.

Kaupungin helmi on Hagia Sofia, joka oli yksi kristikunnan meineikkaimmista kirkoista. Tämän kirkon sanotaan vaikuttaneen siihen, että Venäjä valitsi aikanaan ortodoksiseen uskon.

Nyt Istanbul on megaluokan kaupunki, jonka tarkkaa väkimäärää ei tietäne kukaan. Kaupunkia hallitsee islam kovaäänisten rukouskutsuilla viisi kertaa päivässä. Moskeijan esitteessä islam haluaa esiintyä länteen päin kallellaan olevana. Muhammed ymmärsi ympäristöasioita ja rukoilevat muslimit ovat tasa-arvon vertauskuvia.

Istanbul on Turkin näyteikkuna länteen. Se on itämainen kaupunki, joka on puheutunut läntiseen asuun. Tällä hetkellä se on vapaampi kuin aikaisemmin. Evankeliumia voi julistaa kirkoissa. Islamia ei voi julkisesti käydä haastamaan.      

maanantai 4. helmikuuta 2013

Etiopia ensin -Sodassa ja rauhassa

Kävin Riihimäen kirjastossa ja lainasin uutuuskirjojen hyllystä Heljä Kervisen teoksen Etiopia ensin -Sodassa ja rauhassa, Helsinki 2012.  Heljä Kercvinen on asunut miehensä kanssa Etiopiassa  ja kertoo jo parin vuosikymmenen takaisista muistoista omakustannetyyppisessä kirjassa noin 300 sivun verran.

Hänen näkökulmansa Etiopiaan avautuu arkielämän tasolta omien kokemusten kautta. Kirjoittajalla on ollut haastetta kertoa suuren maan kokemukset yksissä kansissa. Lukijalle, joka entuudestaan tuntee Etiopiaa, kirjoittaja ei tarjoa kovinkaan paljon uutta. Hänkin toki löytää jyvän sieltä täältä. Kirjoittaja  olisi voinut mennä syvemmälle alueilla, jotka olivat perheen vahvuuksia ja kertoa perusteellisemmin vaikkapa Addis Abeban yliopistoston elämästä.

Joka tapauksessa Etiopian kaltaisesta maasta suomeksi kirjoitettu kirja on aina pieni kulttuuriteko.Kirjoittaja on julkaissut kirjat mm. Libyasta ja Saudi-Arabiasta.